EtusivuUutisetSolidaarisuutta palestiinalaisille – loppu sodalle ja miehitykselle!

Solidaarisuutta palestiinalaisille – loppu sodalle ja miehitykselle!

Julkaistu

freepalestineIsraelin ja Palestiinan välinen konflikti on jälleen kärjistynyt kiihtyviin aseellisiin iskuihin Gazassa. Konflikti on osa yli satavuotista tapahtumien jatkumoa sekä ennen kaikkea vuonna 1967 Israelin aloittamaa palestiinalaisalueiden miehitystä ja palestiinalaisiin kohdistuvaa apartheid-politiikkaa.

Israel pystyy jatkamaan miehitystä ja ihmisoikeusloukkauksia alueella, sillä se saa niin poliittista kuin taloudellistakin tukea muilta valtioilta. Myös Suomi käy asekauppaa Israelin kanssa sekä ostaa palveluita yrityksiltä, jotka toimivat Israelin palestiinalaisalueille perustamissa laittomissa siirtokunnissa. Siten myös me suomalaiset olemme osallisia Israelin miehityspolitiikan tukemisessa.

Koska Kansainvälinen Solidaarisuustyö ry:llä ei ole omaa Palestiina-toimintaa, suosittelemme tukemaan niitä suomalaisia järjestöjä, jotka toimivat teeman parissa.

 

ICAHD Finland

Toiminnan tarkoitus ja tavoitteet: ”ICAHD Finland on ihmisoikeusjärjestö, jonka tavoitteena on Israelin miehityksen ja apartheidin lopettaminen tavalla, joka noudattaa kansainvälistä oikeutta ja takaa kaikkien Israelin/Palestiinan alueella asuvien oikeudet. ICAHD Finland on puoluepoliittisesti sitoutumaton.

ICAHD on lyhenne sanoista Israeli Committee Against House Demolitions, israelilainen komitea talojen tuhoamista vastaan.”

Tue: Jäsenmaksu 10 euroa/vuosi. Kannatusjäsenmaksu 25/50/150 euroa.

Tykkää ICAHD Finlandista Facebookissa

 

Vasemmistonuorten Palestiina-solidaarisuuskampanja

Toiminnan tarkoitus ja tavoitteet: ”Vasemmistonuorten Palestiina-solidaarisuuskampanja tiedottaa Suomessa Palestiinan tilanteesta järjestämällä tapahtumia, musiikkikeikkoja ja pitämällä Palestiina-aiheista tiedotuspistettä tilaisuuksissa ympäri maata.”

Osallistu Vasemmistonuorten ja Suomen Palestiinalaisten Siirtokuntayhdistyksen solidaarisuusmielenosoitukseen lauantaina 12.7.2014 klo 15 Helsingissä eduskuntatalolla.

Tykkää Vasemmistonuorten Palestiina-kampanjasta Facebookissa

 

Suomen Palestiinalaisten siirtokuntayhdistys ry

Toiminnan tarkoitus ja tavoitteet: ”Yhdistyksen tarkoituksena on ylläpitää palestiinalaisten omaa kulttuurituntemusta, sekä edistää kaikilla aloilla palestiinalais-suomalaisia suhteita.”

Osallistu Vasemmistonuorten ja Suomen Palestiinalaisten Siirtokuntayhdistyksen solidaarisuusmielenosoitukseen lauantaina 12.7.2014 klo 15 Helsingissä eduskuntatalolla.

Tykkää Suomen Palestiinalaisten Siirtokuntayhdistyksestä Facebookissa  

 

Kirkon Ulkomaanavun EAPPI-ohjelma

Toiminnan tarkoitus ja tavoitteet: EAPPI (Ecumenical Accompaniment Programme in Palestine and Israel) on kansainvälinen ohjelma, joka lähettää ihmisoikeustarkkailijoita vapaaehtoisiksi Länsirannalle ja Itä-Jerusalemiin. Kolmen kuukauden kestävän vapaaehtoisjakson aikana tarkkailijat seuraavat tilannetta alueella, raportoivat mahdollisista ihmisoikeusloukkauksista ja tarjoavat suojelevaa läsnäoloa paikallisille. Palattuaan takaisin Suomeen on vaikuttamistyön aika!”

Hae ihmisoikeustarkkailijaksi! 

Tykkää EAPPI-ohjelmasta Facebookissa