EtusivuUutisetEuroopan parlamentti hylkäsi Länsi-Saharaa loukkaavan kalastussopimuksen

Euroopan parlamentti hylkäsi Länsi-Saharaa loukkaavan kalastussopimuksen

Julkaistu

Euroopan parlamentti on päätynyt kokouksessaan 14.12. hylkäämään Marokon kanssa tehdyn Länsi-Saharan aluevesillä tapahtuvaa kalastusta koskevan sopimuksen pidentämisen. Päätös on merkittävä voitto Marokon miehittämälle Länsi-Saharalle. EU:n ministerineuvosto oli jo ehtinyt hyväksyä niukalla enemmistöllä sopimuksen pidentämisen vuodella kesäkuussa, kun vuosille 2007-2011 voimassa ollut kalastussopimus umpeutui maaliskuussa.

EU:n komission toimeksiannosta valmistellut raportit ovat tuoneet ilmi, että EU:n kalastustoiminta Länsi-Saharan aluevesillä on paitsi taloudellisesti kannattamatonta myös kalakantoja tuhoavaa. Euroopan parlamentin omien lainopillisten neuvonantajien mukaan sopimus on myös kansainvälisen lain vastainen, sillä Länsi-Sahara ei kuulu Marokkoon eivätkä alueen asukkaat ole missään vaiheessa hyväksyneet kalastusta Länsi-Saharan aluevesillä. Päätöksen seurauksena EU:n laivaston on poistuttava alueelta välittömästi.

”Tämä on täydellinen voitto Sahrawi-kansalle”, toteaa Sara Eyckmans Western Sahara Resource Watchista. ”EU-parlamentti on kieltäytynyt tukemasta sokeasti espanjalaisten kalateollisuuden intressejä. Oletamme tällä olevan seuraamuksia myös Marokon tuleville sopimuksille EU:n kanssa, jotka koskevat miehitettyä Länsi-Saharan aluetta. YK on selkeästi linjannut, että Länsi-Saharaa koskevissa asioissa Sahrawi-kansaa on kuunneltava”, Eyckman muistuttaa.

EU-parlamentti hylkäsi sopimuksen äänin 326-296. 58 äänesti tyhjää. Espanjalaisyritykset lobbaavat kuitenkin edelleen uuden nelivuotisen kalastussopimuksen puolesta. Myös Marokko on lobannut aktiivisesti kalastuksen jatkumiseksi miehittämänsä Länsi-Saharan aluevesillä.

Lue Western Sahara Resource Watchin uutinen aiheesta:
http://wsrw.org/index.php?cat=105&art=2187